Pelkät markkinat eivät riitä asumisasioissa. Hyvinvointivaltiossa jokaiselle kuuluu koti turvallisessa, terveellisessä ja viihtyisässä ympäristössä. Asuminen Espooossa on kallista. Asumisen hinnat eivät saa karata voiton tavoittelun takia asukkaiden ulottumattomiin, koska asumien on jokaisen perustarve ja kaikissa elämäntilanteissa olevien ihmisten on saatava koti. Espooossa asuinalueella voi olla 2/3 ”kovan rahan asuntoja” ja 1/3 valtion eri tavoilla tukemaa asuntotuotantoa. Kuitenkin samalla alueella asuntosijoitusbuumin jäljiltä asuu vain 10% asukkaista itse omistamassaan asunnossa.

Mielestäni on myös nykyhallitukselta virhe ajaa asumisoikeusasumista alas, koska juuri se tuo toivottuja pitkiä ”asumisuria” ja tätä kautta ihmisten sitoutumista omaan asuinympäristöönsä, jonka merkitys kaikkien asumistyytyväisyydelle tunnustetaan laajasti. Kaikilla ei ole mahdollista tai järkevää ottaa pankista satojen tuhansien eurojen omistusasuntolainaa eikä juuri ja juuri lainanvakuuden kokoon raapinut keskituloinenkaan ole taloudellisesti niin iskun kestävä, että voisi selviytyä, jos asunto homehtuu tai sen lattioissa käytetty vääränlainen liima kaasuuntuu ja sisäilmasta tulee myrkyllinen asua.

Monipuolinen asuntokanta eri alueilla on tärkeää segregaation ehkäisyssä. Espoon strategiassa 2025-2029 segregaation purkaminen ja torjuminen on mainittu tärkeinä tavoitteita ja meidän tulee säännellä asumista, niin että tavoitteeseen päästään. Asuntojen ja niiden ympäristöjen tulee olla viihtyisiä. Rakennuttajan ja maanomistajan etu täytyy sovittaa asukkaisen ja kaupungin yleiseen etuun. Ei voida rakentaa liikaa syviin jättitaloihin pienen pieniä kapeita yhteen ikkunasuuntaan avautuvia pimeitä ”ihmisensäilytyslokeroita”, vaan koteja. Asuntoja tulee rakentaa ensisijaisesti asukkaille, ei ensisijaisesti vain rakennuttajan tai sijoittajien maksimietu mielessä. Espoo voi kaavoittajana asettaa reunaehtoja asuinrakentamiselle. Asuntopolitiikkaa on tehtävä yleinen etu mielessä.