Minä

Olen kotoisin Espoosta. Asuin lapsuuteni Matinkylässä, joka oli mainio lähiö kasvaa ja käydä koulua. Samanikäisiä oli paljon, koulussa oli kivaa ja vapaa-aika kului hevostallilla. Kaikkialle pääsi kävellen ja pyörällä. Yhteisö ympärillä tuntui omalta ja turvalliselta. Espoon tanssiteatteri ja Espoon kuvataidekoulu olivat mukavia harrastuksia. Kotona seurattiin maailmanmenoa, keskusteltiin ja naurettiin paljon. Koulussa suosikkiaineitani olivat historia, yhteiskuntaoppi, elämänkatsomustieto ja liikunta. Lukiossa Haukilahdessa kiinnostavimpiin aineisiin kuului lisäksi filosofia ja psykologia. Lukion jälkeen pääsin opiskelemaan historiaa Helsingin yliopistoon. Muutaman opiskeluvuoden jälkeen suunnaksi vahvistui aineenopettajaksi tähtääminen. Opiskelin humanistisessa tiedekunnassa Suomen ja Pohjoismaiden historiaa, yleistä historiaa ja valtiotieteellisessä tiedekunnassa valtio-oppia, viestintää ja kansantaloustiedettä sekä kasvatustieteellisen sivuainekokonaisuuden. Opettajaharjoitteluista Ratakadun Normaalikoulussa Helsingissä jäi opiskeluajan hienoimmat muistot.

Olen toiminut historian ja yhteiskuntaopin opettajana vuodesta 2005 yläkoulussa Espoossa. Minulla on ollut etuoikeus opettaa teinejä yli 15 vuotta ainutlaatuisessa työyhteisössä.

Opiskeluaikana tein kesätöitä Espanjassa ja Ranskassa hevosten kanssa. Vietin vuoden ajan 2006-2007 Australiassa kiertäen valtavaa ja eksoottista maata. Vuodet 2013-2016 asuin Itävallassa perhevapaan ajan. Minulla on yksi tytär.

Hevoset ovat olleet tärkeä harrastus ja kiinnostuksen kohde lapsesta alkaen. Politiikan lisäksi aikani kuluu perheen, ystävien ja kavioeläinten kanssa.