Blogi

Kaupunkisuunnittelusta, 30 vuoden välein purettavista julkisista rakennuksista ja asukkaiden identiteetistä

Kaupunkisuunnittelulautakunta kokoontui 3.6. viimeisen kerran ennen kesätaukoa. Käsittelimme kahden 1990-luvulla rakennetun koulun asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Postipuun koulu Leppävaarassa on liian pieni ympäristön tarpeisiin ja siellä kärsitään huonosta sisäilmasta. Sama tilanne on Olarin koululla. Rakentamisen laatu on ollut huonoa ja ymmärtääkseni…

Aloitan liikunta- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtajana!

Iloisia uutisia! Sain uuden luottamustehtävän toimia Espoon liikunta- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtajana. Tuntuu tosi merkitykselliseltä päästä paraatipaikalle edistämään ihmisten liikunta-, urheilu- ja laaja-alaisen hyvinvoinnin edellytyksiä kaupungissamme. Liikuntalautakunta vastaa kaupungin vastaamista liikuntapalveluista, satamiin ja leirintäalueisiin liittyvistä tehtävistä sekä avustusetn myöntämisestä omalla toimialallaan.…

Kaupunkisuunnittelussa suuret linjat tekeillä – 2060 kaava linjaa Espoon tulevaisuuden

Olen kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen ja on tosi mielenkiintoista olla mukana linjaamassa tulevaisuuden maankäyttöä Espoossa. Viime syksynä hyväksyttiin pitkään suunnitelmissa ollut Länsirata Helsingistä Turkuun. Sen varrelle tulee pääsee uusia paikkakuntia kuten Vihti, Salo ja Lohja sekä Espoossa pääsemme rakentamaan uuden asuinalueen Histan…

Aloitteeni kohtuuhintaisesta hevosharrastuksesta menestyi

Saimme Espoon vastauksen 23.3. valtuuston kokouksessa aloitteeseen kohtuuhintaisen hevosharrastuksen mahdollistamiseksi Espoossa. Kaupunki lupaa ottaa tukirakenteissa ja kumppanuuksissa tyttöjen toivelajin paremmin huomioon – muut lajit saavat kaupungin tukea montaa eri kautta jo. Puheenvuoroni valtuustossa: Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat, Kiitos…

Asumista on säänneltävä valtion ja kunnan tasolla, koska on turvattava yleinen etu

Pelkät markkinat eivät riitä asumisasioissa. Hyvinvointivaltiossa jokaiselle kuuluu koti turvallisessa, terveellisessä ja viihtyisässä ympäristössä. Asuminen Espooossa on kallista. Asumisen hinnat eivät saa karata voiton tavoittelun takia asukkaiden ulottumattomiin, koska asumien on jokaisen perustarve ja kaikissa elämäntilanteissa olevien ihmisten on saatava…

Kävimme aluevaltuustoryhmän kanssa tutustumassa hyvinvointialueen lähisuhdeväkivaltayksikköön

Oma tila on toiminut vuodesta 2013. Sieltä voi hakea apua, jos kohtaa lähisuhdeväkivaltaa. Koko maassa, Länsi-Uudellamaalla ja Espoossa on ollut viime vuosina monia henkirikoksia, jossa nykyinen tai entinen kumppani on tappanut puolisonsa. Oma tila on tärkeä sosiaalipalvelu, johon syksyn budjettineuvotteluissa…

Valtuustotoivomus lasten harrastamisen edistämiseksi

Tein valtuustotoivomuksen 19.1. Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa käyttämään lasten harrastamisen edistämiseksi. Kaupunki antoi vastauksen viime keväänä jätettyyn aloitteeseen lasten harrastamista tukevan rahaston perustamiseksi Vantaan mallin mukaan. Ideana oli rahaston avulla turvata harrastaminen mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle. Nyt harrastaminen on liian…

Ajatuksia Espoon kaupunkisuunnitelulautakunnasta

Olen saanut syksyn ajan vaikuttaa Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Siellä visioidaan kymmenien vuosien päähän ja tehdään pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia päätöksiä. On todella kiinnostavaa olla vaikuttavassa kotikaupungin suuriin linjoihin ja luoda toimivaa kaupunkia siitä näkökulmasta. Tällä hetkellä ajankohtaisia suuren mittakaavat asioita ovat Länsirata…

Aluevaltuustoaloite: ”Kenttäsairaalan” perustaminen lasten terveyden ja koulutyön turvaamiseksi 

Lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet. Tällä hetkellä normaalin koulunkäynnin estäviin vaikeuksiin saa apua liian hitaasti. Sairaalakoulupaikkoja ei ole riittävästi. Niihin ei pääse ilman hoitosuhdetta HUS:iin ja huoltajien sitoutumista kuntoutukseen. Liian monen kohdalla prosessi on niin hidas, että oireilevan…

Puheenvuoroni Länsiradasta 17.11.2025

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut seuraajat Olen perehtynyt Espoon virkahenkilöiden esittämään aineistoon, Länsirata OY:n tuottamaan tietoon, osakassopimukseen sekä käynyt perusteellista keskustelua oman valtuustoryhmän kanssa sekä kuullut kaupunginjohtajaa ja asiaa tuntevaa juristia ja katson, että hanketta puoltavia perusteluja on haittoja…