Heikoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten, kun yleinen taloustilanne on vaikea. Kun maailman poliittinen tilanne on epävakaa ja kotimaan poliitikot eivät osaa ratkaista Suomen talouden tilannetta, joutuvat vaikeimmassa asemassa olevat jopa kodittomiksi. Asumisesta ja asunnomuudesta löytyy tutkimusta, mutta tuntuu että päättäjät eivät perehdy niihin. Syyt köyhyyteen eivät ole laiskuus, vaan sairaudet, elämänhallinnan vaikeudet ja kasautuvat ongelmat, jotka ovat usein alkaneet jo lapsuudesta. Näin ollen tukien leikkaaminen ja tulojen pienentäminen ei ratkaise ongelmaa vaan pahentaa sitä. On inhimillinen minimi, että jokaisella on koti.

Osallistuin Porin Suomi Areenan yhteydessä Y-säätiön järjestämään tilaisuuteen, joka kokosi yhteen asuntorakentajia, monipuolisesti asumisteeman ammattilaisia ja asumisen tutkijoita. Paneeleissa ja keskusteluissa tuli selväksi, että yhteiskuntarauhan edellytys on se, että tutkittuun tietoon perustuvaa asuntopolitiikkaa tarvitaan. Meillä on oltava runsaasti yleishyödyllisiä toimijoita, jotta kaikille löytyy asunto. Valtion ja kuntien on linjattava vastuullisesti asuntorakentamisessa.

Asunnottomuutta on eniten suurissa kaupungeissa. Elinvoiman edellytys on kohtuuhintainen asuminen. Yritykset ja yhteisöt eivät löydä sopivaa työvoimaa, jos asuminen on liian kallista. Ei ole ihmisten eikä ympäristön etu, että toiset kulkevat kehyskunnista pitkiä matkoja suurempiin kaupunkeihin töihin, vain koska asumisen hinta kohoaa tavoittamattomiin. Kaikki eivät peri omaisuutta asuntolainan tai elämisen turvan pesämunaksi. Kaikki eivät onnistu valitsemaan ammattia, jossa oikeasti myös työllistyy tai missä ansiotaso nousisi merkittävästi. Ja aikuiskoulutustuen lakkautuksen myötä oman aseman parantaminen koko ajan muuttuvilla työmarkkinoilla on tehty monen kohdalla miltei mahdottomaksi.

Asumiseen liittyvät vaikeudet heikentävät lasten hyvinvontia. Pelastakaa lapset -järjestö tutkii lasten hyvinvointia säännöllisesti ja nyt sielläkin nousee esiin asumiseen liittyvät asiat aiempaa enemmän. Asutaan ahtaasti, lapsiperheiden on pitänyt muuttaa tukien heiketessä ja työttömyyden kohdatessa perhettä. Lapset on revitty tutusta ympäristöstä ja väsyneet vanhemmat yrittävät jaksaa muiden ongelmien kasauduttua tukea muutoksesta oireilevia lapsiaan. Kaikki eivät jaksa. Ja se maksaa. Paljon. Jos lapsuus on vaikea, niin savijaloille rakentuva aikuisuus on hyvin haavoittuvainen.

Terveys- ja sosiaalialan kanssa työskentelevä Nordic Healthcare Group laski, että asunnottomuus maksaa noin 40 000€/ asunnoton/vuosi (tilapäismajoituksen, sairaanhoito – psykiatrinen ja somaattiset oireet). Saman verran yhteiskunta maksaa, jos hänelle järjestetään asunto. Ja oman kodin myötä sen noin 15% muuttaa itsenäisempään asumiseen, jolloin se maksaa yhteiskunnalle huomattavasti vähemmän eli 18000€/vuosi. Suomi on loistanut II maailmansodan jälkeen niin turvallisuudessa kuin asunnottomuuden vähäisyydessä. Ei rikota hyvin toiminutta järjestelmää.