Minä

Olen syntyperäinen espoolainen. Asuin lapsuuteni Matinkylässä joka oli mainio lähiö kasvaa ja käydä koulua. Kavereita oli melkein joka pihassa, koulussa oli kivaa ja vapaa-aika kului hevostallilla. Kaikkialle pääsi kävellen ja yhteisö ympärillä tuntui omalta ja turvalliselta. Espoon tanssiteatteri ja Espoon kuvataidekoulu olivat mukavia harrastuksia. Kotona seurattiin maailmanmenoa, keskusteltiin ja naurettiin paljon. Koulussa suosikkiaineitani olivat historia, yhteiskuntaoppi, elämänkatsomustieto ja liikunta. Lukiossa Haukilahdessa kiinnostavimpiin aineisiin kuului lisäksi filosofia ja psykologia. Lukion jälkeen pääsin opiskelemaan historiaa Helsingin yliopistoon. Muutaman opiskeluvuoden jälkeen suunnaksi vahvistui aineenopettajaksi tähtääminen. Opiskelin humanistisessa tiedekunnassa Suomen ja Pohjoismaiden historiaa, yleistä historiaa ja valtiotieteellisessä tiedekunnassa valtio-oppia, viestintää ja kansantaloustiedettä sekä kasvatustieteellisen kokonaisuuden niiden päälle. Opettajaharjoitteluista Ratakadun Normaalikoulussa Helsingissä jäi opiskeluajan hienoimmat muistot.
Olen toiminut historian ja yhteiskuntaopin opettajana vuodesta 2005 Matinkylän koulussa joka sittemmin yhdistettiin Tiistilän kouluun. Minulla on ollut etuoikeus opettaa espoolaisia teinejä yli 15 vuotta ainutlaatuisessa työyhteisössä.
Opiskeluaikana teiän kesätöitä Espanjassa ja Ranskassa. Vietin vuoden ajan 2006-2007 Australiassa matkaillen. Vuodet 2013-2016 asuin Itävallassa perhevapaan ajan. Minulla on yksi tytär.
Hevoset ovat olleet tärkeä harrastus ja kiinnostuksen kohde lapsesta alkaen. Politiikan lisäksi aikani kuluu tallilla rakkaiden ystävien ja kavioeläinten kanssa.