Hyvinvointivaltio on naisen paras turva

Yhä useampi on ahdingossa hallituksen päätösten vuoksi. Työttömyysturvan leikkaukset ja lapsikorotuksen poistaminen ovat iskeneet erityisesti yksinhuoltajiin. Monet yksinhuoltajat ovat naisia. Asunnottomuus – jonka hyvästä hoidosta eli vähäisestä määrästä Suomi on ollut maailman kuulu – on kääntynyt kasvuun.

Vuoden 2025 alussa tuli voimaan palkkakuoppalaki, jossa miesvaltaisten vientialojen palkankorotusten tulee olla naisvaltaisia julkisia aloja korkeammat. Myös aikuiskoulutustuen lakkautus koskettaa erityisesti naisia, jotka ovat käyttäneet sitä erityisen aktiivisesti oman osaamisen kehittämiseen ja alanvaihtamiseen tarvittaessa. Ja vielä kun sosiaali- ja terveyspalveluista leikataan uhkaa naisten vastuulle kaatua entistäkin enemmän hoiva- ja hoitotyötä. Jo nyt miehet saavat samalla koulutuksella keskimäärin huomattavasti suurempaa palkkaa ja naisten vastuutaakka kotona on keskimäärin suurempi. Naisvaltaisilla aloilla tehdään kriittisen tärkeää työtä yhteiskunnassamme. Seuraavaksi hallitus aikoo heikentää irtisanomissuojaa. Tämä lisää määräaikaisten sopimusten solmimista, jolloin riski erityisesti nuorten naisten raskaussyrjintään lisääntyy.

Kunnat ja hyvinvointialueet voivat olla vastavoimahallituksen politiikalle. Minä demarinaisten ehdokkaana olen sitoutunut politiikkaan, joka edistää tasa-arvoa ja turvaa arjen tärkeät palvelut kunnissa ja hyvinvointialueella. Tasa-arvo ei etene omalla painollaan, vaan sen eteen on tehtävä aktiivisesti työtä!

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvonpäivää kaikille!

Kommentit

Jätä kommentti