Lasten ja nuorten hyvinvointi on kokonaisuus ja aina aikuisten vastuulla

Ajankohtaista

Lapsuus ja nuoruus on merkityksellistä aikaa, jonka turva ja toimivat käytänteet johtavat hyvään toimintakykyyn ja mahdollisuuteen ratkaista elämässä myöhemmin eteen tulevia ongelmia. Hyvinvointivaltio on paras tapa mahdollistaa hyvä elämä kaikille. Hyvinvointialueilla tulee olla riittävät resurssit kouluterveydenhuoltoon sekä mielenterveyspalveluihin. Kunnan, hyvinvointialueen ja valtion toimet nivoutuvat tiukasti yhteen ja jokaisella päätöksenteon tasolla tulee ottaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen huomioon. Kuntatasolla tulee laadukkaan varhaiskasvatuksen ja opetuksen lisäksi taata tasa-arvoiset, riittävät ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Hyvinvointialueella on oltava resurssit nopeasti mielenterveyden tukemiseen ja kasvavien neuropsykologisten tarpeiden hoitamiseen. Älypuhelimet haastavat meidät aikuiset säätelemään niiden käyttöä. Koukuttavat algoritmit ovat päihde lasten ja nuorten taskuissa ja lisäävät kärsimättömyyttä ja vähentävät sinnikkyyttä. Niiden kanssa vietetty aika on pois liikkumisesta, lukemisesta, käsillä tekemisestä ja kasvokkain tapahtuvasta kohtaamisesta. Perheiden terveys- ja taloustilanne heijastuu myös suoraan lasten fyysiseen terveyteen, mielenterveyteen ja turvallisuuden tunteeseen. Lasten ja nuorten hyvinvointi on kokonaisuus, jonka eteen vastuullisten aikuisten täytyy työskennellä kaikilla päätöksenteon tasoilla.