Ennaltaehkäisy on avain hyvään lastensuojeluun

Varhainen tuki tiedetään tutkimusten perusteella edistävän lasten ja nuorten hyvinvointia parhaiten. Perheet tarvitsevat ajoissa apua, kun arjen kuormitus uhkaa jaksamista. Neuvolan, päiväkodin ja koulun ammattitaitoinen henkilökuntaa näkee ongelmat usein ajoissa ja tukea pitäisi olla saatavilla oikea-aikaisesti. Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on viimesijainen ja raju toimenpide. Se on myös se kaikkein kallein lastensuojelun muoto. Vuorokausi yksityisessä lastensuojeluyksikössä voi maksaa jopa 1200 euroa veronmaksajien rahaa.

Politiittisia päätöksiä tehtäessä täytyy aina katsoa kauas taaksepäin ja oppia menneisyydestä sekä kauas eteenpäin ja pohtia mihin nyt tehdyt ratkaisut ohjaavat tulevaisuudessa. Päätösten tulee perustua tutkittuun tietoon eikä mielikuviin. Ihmisten leimaaminen ja tuen vastaanottammiseen liittyvvät stigmat pitävät ongelmia piilossa, kunnes ne purskahtavat esiin ja ovat inhimillisesti ja taloudellisesti kalliita.

Jokaisella lapsella tulee olla oikeus myös harrastamiseen. On tärkeä kuulua moneen yhteisöön ja kokea onnistumisia mieluisan tekemisen parissa. Tutkittua tietoa on paljon ja sitä pitää entistä paremmin soveltaa päätöksenteossa. Opetus- ja kulttuuriministeriö tutkii kahden vuoden välein mitä lapset haluvat harrastaa. Näitä tietoja pitää käyttää verorahojen kohdistamisessa. Ennaltaehkäisy on edullista ja inhimillistä.

Kommentit

Jätä kommentti