
Kielitaito on avain hyvään kotoutumiseen ja uuteen kulttuuriin. Muualta muuttaneet eivät solahda joukkoon itsestään, vaan täytyy tehdä määrätietoisestityötä sen eteen. Helsingissä järjestetään jo Selkokirja-lukupiirejä ja meidän täytyisi ottaa Espoossa mallia. Maahanmuuttajien kielitaitotasot tietysti vaihtelevat ja lukupiiriin voi tulla sellainen, joka osaa jo puhua ja lukea suomea. Lukupiirissä luetaan samaa kirjaa, jota luetaan välillä kotona ja sitten keskustellaan siitä yhdessä. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, kun lukupiirissä pääsee käsittelemään myös asioita, jotka eivät heti auenneet itselle.
Lukutaito ja laaja sanavarasto ovat avain monimutkaisten asioiden ymmärtämiseen. Sanaston rajat ovat myös ajattelun rajat. Jos ei ole laajaa sanavarastoa millään kielellä, myös ajattelu jää suppeaksi. Suomi on ollut tunnettu hyvästä koulutusjärjestelmästä ja osaavista ihmisistä. Nyt meidän tulee huolehtia, että myös muualta muuttaneet voivat yltää hyvään osaamistasoon ja pääsevät oikean tiedon lähteille. Maailma on täynnä vaarallisia esimerkkejä yhteiskunnista, joissa yleinen ymmärrystaso on niin heikko, että kriittisen ajattelun valmiudet puuttuvat. Koko demokratia on vaarassa ilman hyvää lukutaitoa ja ymmärrystä yhteiskunnasta. Lukeminen avaa myös jokaiselle upeita uusia maailmoita ihan ilmaiseksi (kun lainaa kirjastosta). Kirjallisuus antaa tärkeää sisältöä elämään ja auttaa ymmärtämään muita ihmisiä, jotka elävät erilaisissa elämäntilanteissa kuin itse.
Kommentit