Olen ehdolla Espoon kuntavaaleissa ja Länsi-Uudenmaan aluevaaleissa. Hyvinvointivaltion turvaaminen ja tasa-arvon toteutuminen on kokonaisuus, johon tarvitaan inhimillisiä ja kauas katsovia päätöksiä kaikilla politiikan tasoilla.

Hyvänä esimerkkinä toimii asuminen. Suomessa valtion tasolla ohjataan suuria linjoja, kuntatasolla päätetään kaavoituksesta ja aluetasolla sosiaali- ja terveyspalveluista. Kanadassa on jo nähty mihin tämän meidän nykyhallituksen hallituksen harjoittama politiikka johtaa. Kun sosiaalista asuntotuotantoa leikattiin voimakkaasti 1990-luvulla, paikallispäättäjät eivät voineet enää kaavoittaa kohtuuhintaista asumista ja nyt sairaalat ovat rakentaneet parkkipaikoilleen asuntoja, jotta voivat määrätä kodittomille potilaille hoidoksi asunnon. Epäinhimillisen tilanteen lisäksi elinkeinoelämä kärsii myös laajasti, kun asuminen on markkinoilla. Kun asunnot ovat vain maksukykyisimmille, niin monien potentiaalisten työntekijöiden muutto kasvukeskuksiin ei onnistu. Kokonaisturvallisuus kärsii – miksi ihminen, joka ei saa yhteiskunnalta tukea, toimisi sen pelisääntöjen mukaan?